Erosivatko oikeat parit, jäivätkö väärät yhteen?


Minua pyydettiin taannoin kommentoimaan erotilastoja. Niiden mukaan avioerojen määrä on ollut sama jo 20 vuoden ajan. Tämä on hyvä tieto. Avoeroja lienee tosin toinen mokoma päälle ja niiden lisäksi koko joukko rekisteröimättömiä parisuhteita päättyy enemmän tai vähemmän kivuliaasti koko ajan. 14000 avioerossa – ja niissä muissakin – kiinnostavaa on, erosivatko oikeat parit ja pysyivätkö väärät parit yhdessä?

Samaan aikaan kun toiset päivittelevät, kuinka mikään liitto ei enää pysy kasassa,  maassa kasvaa tälläkin hetkellä lapsia, joiden arkea toinen aikuinen ei osaa suojata. Perheväkivalta komeilee yhä vain liian korkeissa lukemissa.

Usein ero tuo jokaisen osapuolen arkeen kosolti uusia ratkaistavia ongelmia. Joillekin pulmat paljastuvat heti, toisille muutaman uusperhevuoden jälkeen. Toiset eivät osaa koskaan erota, vaikka lapset aikuisiksi kasvettuaan harmittelevat vanhempiensa saamattomuutta.

Pysyivätkö siis väärät parit yhdessä ja erosivatko varmasti ne, joiden myös kannatti erota?

Olisimmeko voineet auttaa niitä, joille ero tuo vain uusia pulmia ja yhdessä pysyminen olisi vaatinut vain pientä korjausliikettä? Kuinka rohkaista eroamaan niitä, joiden lapset sitä rukoilevat joka ilta peiton alla.

Alkuasetelma paljastaa ne suhteen peruspilarit, joiden varassa joko pysytään tai joiden painosta kaadutaan. Suhteen kaatavat ongelmat ovatkin nähtävissä usein ensi metreiltä – vain rakkaudennälkäinen sulkee silmänsä ja siivoaa ensitreffeillä roskat maton alle, sillä uskoo sietokykyynsä tai toisen muutokseen. Molemmat muuttuvat toki suhteen aikana joka hetki ja parisuhde mitataankin sillä, kuinka hyvin kumman tahansa muutostarve mahtuu suhteen sisälle. Olisi hyvä muistaa, että pikkulapsivaiheen uupumuksen keskellä yksikään aikuinen ei kykene erottamaan, olenko väsynyt yövalvomisiin, päiväkoti-ikäisten oksennustauteihin vai todellakin sinuun kumppanina. Väsymys sumentaa näkökentän ja silloin on aina hyvä ottaa aikalisä.

Ettei jälkeen päin harmittaisi, kun ruoho ei ollutkaan ihan niin vihreää kuin se aidan toiselta puolelta väsymyksen ja vatsatautien keskellä näytti. 

Kaikenlaisen parisuhdelukutaidon eteen kannattaa tehdä töitä. Se että pyrkii ymmärtämään, millä kriteereillä valitsee, mitä tarvitsee, mitä taas ei ole lupa yhdeltäkään parisuhteelta odottaa, auttaa jatkossa. Sillä eron jälkeen pulmien lukumäärä usein lisääntyy. Parhaimmillaan koti rauhoittuu, mutta sopimusneuvottelut ja kompromissin haku ei lopu. 

Ehkä jo alun perin lähdettiin liikkeelle epärehellisesti. Lievä, joskin kohtalokas epärehellisyys on yleistä suhteen alussa etenkin itselleen. Entä toteutanko sinun, äitini vai kaveripiirin haaveita vai olenko tosissani kiinnostunut samasta rytmistä kuin siippani; häät, vauva, talopaketti ja lomat lainanlyhennysten lomassa. Parempi lopettaa alussa kuin huijata haaveistaan. Toinen ei vuosien varrella paremmaksi muutu. Mutta muuttuu varmasti. Odottamattomaankin suuntaan.

Aika monet ongelmat voidaan korjata ja uudet tavat oppia niin kauan kuin molemmat näkevät pitkän parisuhteen ala- ja ylämäkineen omaa arkea tukevana peruspilarina. Mutta jos kumpi tahansa lakkaa opettelemasta, lakkaa olemasta utelias, kuvittelee suhteen tai siinä olevien yksilöiden pysyvän ennallaan tai ajattelee eron jälkeisen sopimisen olevan helpompaa, on peli menetetty.